helmi 21, 2019

Vahvistamme asemaamme Intian markkinoilla panostamalla vahvuuksiimme

Neles on toiminut menestyksekkäästi Intian venttiilimarkkinoilla yli 45 vuoden ajan. Intiasta on tulossa yhä nopeammin kehittyvä ja vaikutusvaltainen talous. Mika Sjöholm, Vice President, Valves India, ja Shirish Rajadhyaksha, Vice President, Sales and Marketing, India, vastailivat Intian Valve World -lehden kysymyksiin Neleksen kasvavasta tarjoomasta. Lisäksi keskusteltiin siitä, kuinka Neles aikoo kehittää palveluitaan ja tuotteitaan auttaakseen nykyisiä, uusia ja mahdollisia asiakkaita, sekä siitä, kuinka yhtiö kasvattaa markkinaosuuttaan hyvin tehokkaasti niin Intiassa kuin muualla maailmassakin.

Neles tänä päivänä

Neleksellä on ollut venttiililiiketoimintaa Intiassa jo yli 45 vuoden ajan. Kuinka yrityksen asema muuttuu Intian markkinoilla nyt, kun se osti maassa toimivan Rotex Manufacturers and Engineers Pvt. Ltd:n vuoden 2018 lopulla? ”Elämme mielenkiintoisia aikoja Intian suhteen”, Sjöholm toteaa. ”Täällä tulee uusia mahdollisuuksia koko ajan, ja yritysosto on tärkeä virstanpylväs Neleksen kasvutarinassa.” Neleksen Intiassa palvelemat prosessiteollisuuden alat ovat yleisesti ottaen samoja kuin muuallakin eli kemianteollisuus, energiantuotanto, kaasunkäsittely ja nestekaasu, teollisuuskaasu, jalostus, lannoitteet, elintarvike- ja juomasektori, lääketeollisuus ja tietenkin sellu- ja paperiteollisuus, missä Neles on hyvin tärkeä toimija. ”Lisäksi palvelemme monia alkuperäisvalmistajia (OEM)”, Sjöholm jatkaa.

Mika Sjöholm

Mika Sjöholm

Tavoitteet ja saavutukset

Tästä lähtien Neles tarjoaa laajemman tuotevalikoiman ja enemmän lisäarvoa tuottavia palveluita nykyisille ja mahdollisille asiakkailleen Intiassa. Tällä on myös kerrannaisvaikutusta ympäri maailmaa. Neleksen tavoitteena on päästä kolmen suurimman toimijan joukkoon Intian venttiilimarkkinoilla ja olla suurin palveluntarjoaja. Tätä edesauttavat sen omistautuminen, asiantuntemus, laadukkaat palvelut ja myönteinen suhtautuminen.

Kun Sjöholmilta kysytään Neleksen virstanpylväistä Intiassa viimeisen 45 vuoden aikana, hän kertoo, että jo 1980-luvulla yhtiö oli mukana monissa vientiyrityksissä. Sen jälkeen yhtiö on kehittänyt profiiliaan tasaisesti. Alun perin Neles toimi paikallisten myyntikumppanikanavien kautta, mutta noin 20 vuotta sitten yhtiö perusti oman myyntipisteverkoston Intiaan ja avasi huoltokeskuksia. ”Mielestäni se oli merkittävä virstanpylväs, koska aikaisemmin käytimme ainoastaan kumppanien jakelukanavia”, hän sanoo. Sjöholm jatkaa, että nykyään Neles on vahvasti edustettuna alueella ja sillä on myyntikonttoreita Mumbaissa, New Delhissä, Vadodarassa, Kolkatassa ja Punessa. ”Haluan myös mainita, että meillä on kaksi uutta venttiilitehdasta Mumbain lähellä. Ambernathin ja Dombivlin tehtaat palvelevat venttiililiiketoimintaa ja valmistavat Scotch Yoke -toimilaitteita. Lisäksi meillä on huolto- ja palvelukeskus Vadodarassa. Tätä nykyä Intian venttiililiiketoiminnan parissa työskentelee yli 400 työntekijää.”

Laajempi venttiilivalikoima

Yhtiöllä on nykyään laaja tuotevalikoima. Siihen kuuluu erilaisia huippumerkkejä, kuten Neles®- ja Jamesbury®-tuotesarjat, joissa on metalli- ja pehmeätiivisteisiä segmentti-, pallo-, on/off- ja säätöventtiileitä. Sjöholm jatkaa: ”Neleksen omien tuotteiden lisäksi meillä on kolmannen sukupolven edistyksellisiä venttiiliohjaimia ja asennoittimia. Olemme lisäksi juuri tuoneet markkinoille viimeisimmät parannukset digitaalisten Neles NDX® -ohjainten tuoteperheeseen. Seitsemän vuotta sitten ostimme myös korealaisen istukkaventtiilien valmistajan, ja olemme kehittäneet sitäkin puolta.”

”Olemme tunnettuja neljänneskiertotekniikastamme. Siksi oli tärkeää lisätä istukkaventtiilit tuotevalikoimaamme, koska ne ovat yleisin säätöventtiilityyppi esimerkiksi öljy- ja kaasuteollisuudessa ja petrokemian sektorilla. Viime aikoina olemme voineet ottaa tehokkaat läppäventtiilit mukaan joillakin alueilla, joilla emme ole aiemmin toimineet kovin aktiivisesti, kuten lääke-, elintarvike- ja lannoiteteollisuudessa. Intian markkinoille suunnattuja hyvin suunniteltuja huipputuotteita, kuten Scotch Yoken kaltaisia kehittyneitä paineilmatuotteita ja hammastankotoimilaitteita, on nyt otettu mukaan myös Neleksen kansainväliseen valikoimaan. ”Nyt voimme palvella Intiassa useita eri prosessiteollisuuden aloja ja tarjota niille sekä laajemman valikoiman laadukkaita virtauksensäätöratkaisuja että paremman paikallisen tuen”, Sjöholm kertoo. ”Voimme myös tarjota kattavamman valikoiman öljy- ja kaasuteollisuudelle (prosessien väli- ja loppuvaiheisiin), petrokemian ja kemianteollisuudelle, teollisuuskaasusektorille, sellu- ja paperiteollisuudelle sekä voimantuotannolle. Lisäksi voimme palvella uusia aloja, kuten elintarvike- ja juoma-alaa, kaivosteollisuutta ja mineraalien käsittelyä, lääketeollisuutta sekä vesi- ja jätevesisektoria.”

Neles X -sarjan palloventtiili ja N1-sarjan erityistehokas Neles Scotch Yoke -toimilaite sekä Neles ValvGuard VG9000 -suojasolenoidi.

Neles X -sarjan palloventtiili ja N1-sarjan erityistehokas Neles Scotch Yoke -toimilaite sekä Neles ValvGuard VG9000 -suojasolenoidi.

Asiakkaiden tukeminen prosessien optimoinnissa

Laajan tuotevalikoiman lisäksi Neles panostaa yhteistyöhön asiakkaiden kanssa näiden prosessien optimoimiseksi. Siksi se tarjoaa kattavan valikoiman lisäarvoa tuottavia palveluita, jotka auttavat asiakkaita ratkaisemaan päivittäisiä haasteita kunnossapidon ja diagnostiikan keinoin. Sjöholm selittää: ”Asiakkaat voivat esimerkiksi tarvita tietoa venttiilipaketeista tai siitä, kuinka heidän prosessinsa toimivat. He haluavat kerätä dataa digitaalisilla ohjaimilla, jotka ovat yhteydessä tiedonkeruujärjestelmiin tai vastaaviin. Neleksellä on analysointi- ja diagnostiikkatyökaluja, joilla voidaan ehkäistä yllättäviä kunnossapito-ongelmia.”

”Digitalisaatiota pitäisikin käyttää olemassa olevien resurssien hallinnassa. Liikkeelle lähdetään laatimalla kattava ja selkeä asennuskannan luettelo. Monissa tapauksissa asennuskannan luettelot ovat olleet vanhentuneita tai epätäydellisiä. Niihin on ilmestynyt ajan mittaan uusia kohteita vaihtelevien kirjoitusasujen takia. Kukin kirjoitusasu näkyy luettelossa uutena kohteena, mitä se ei siis oikeasti ole. Liian suuri nimikkeiden määrä tekee luettelosta raskaan, ja sitä on vaikea käyttää käyttöomaisuuden hallintaan tai ylläpitoon. Olemme saaneet supistettua esimerkiksi 5 000 nimikettä sisältäneen asennuskannan luettelon vain 550 nimikkeeseen! Kunnossapitotiimin kannalta asennuskannan kutistuminen vain hieman yli 10 prosenttiin entisestä on valtava muutos. Luettelon yhdenmukaistamisen ja selkiyttämisen avulla voidaan säästää merkittävästi henkilötyötunneissa ja varastointikustannuksissa. Se helpottaa myös edistyneempiin huoltokonsepteihin, kuten ennakoivaan kunnossapitoon siirtymistä.”

Enemmän vähemmällä

Venttiilien suorituskykytiedot luovat yhteyden prosessin (parametrien) sekä valvonnan ja kunnossapidon välille: niistä selviää, mitä kerrottavaa venttiileillä on. Neleksen älykkäät säätöventtiilit keräävät runsaasti suorituskyky- ja tilatietoja. Tietojen perusteella voidaan alentaa kunnossapitokustannuksia, ehkäistä suunnittelemattomia seisokkeja ja optimoida myös tuotantomääriä. ”Nykyinen tuotantoympäristö on hyvin vaativa”, Sjöholm toteaa. ”Juuri mainittujen taloudellisten parametrien lisäksi painetta aiheuttavat myös lainsäädäntöön, ympäristönsuojeluun ja turvallisuuteen liittyvät määräykset esimerkiksi hajapäästöistä. Älykkäät säätöventtiilit ja lisäanalyysityökalut tarjoavat keinoja tuotantoprosessin hienosäätämiseen.”

Jamesbury EasyFlow JA -sarjan läppäventtiili, jossa on samankeskinen akseli ja joustava läpän tiiviste, Metson VPVL-sarjan hammastankotoimilaite sekä Axiom-sulkuventtiiliohjain.

EasyFlow JA -sarjan läppäventtiili, jossa on samankeskinen akseli ja joustava läpän tiiviste, Neleksen VPVL-sarjan hammastankotoimilaite sekä Axiom-sulkuventtiiliohjain.

Ympärivuorokautista prosessin valvontaa

Prosessin tietojen kerryttäminen on vasta ensimmäinen askel. Yhtä tärkeitä vaiheita ovat myös olennaisten tietojoukkojen valinta, lukujen analysointi ja täsmällisten tietojen muodostaminen päätöksenteon tueksi. Neles on kehittänyt erityisen ohjelmiston tuotantoprosessin ympärivuorokautiseen valvontaan.

”Neleksen Expertune PlantTriage on palkittu säätöpiirien valvontaohjelmisto, jonka kehittäjillä on yhteensä satojen vuosien kokemus valvonnasta. Tarjoamme siis osaamisemme vähemmän kokeneiden käyttäjien ja kunnossapitohenkilöstön käyttöön.”

Sjöholmin mukaan useimmissa laitoksissa on piileviä ongelmia, jotka heikentävät tuotannon tehokkuutta ja aiheuttavat kustannuksia. Ongelmat voivat liittyä esimerkiksi manuaalitilassa oleviin säätimiin tai virheellisesti toimiviin säätöventtiileihin. Venttiileillä on yleensä olennainen rooli tuotannon ja tehokkuuden säätelyssä sekä jatkuvuuden varmistamisessa. Expertune PlantTriage tuo nämä ongelmat näkyviin ja auttaa priorisoimaan ne. ”Ohjelmistoomme on integroitu myös säätöpiirien viritys sekä venttiilin ja instrumentoinnin analyysi. Näillä voidaan säätää prosessin toimintaa entistä paremmaksi.” Ohjelmisto parantaa asiakkaan toivomaa toimintavarmuutta hyödyntämällä Neleksen laajaa älykkäiden venttiiliohjaimien ja venttiilin asennon takaisinkytkentäjärjestelmien osaamista. Työkalua on myös testattu ahkerasti useiden vaativien teollisuudenalojen, kuten jalostuksen, kemianteollisuuden sekä sellu- ja paperiteollisuuden, käyttökohteissa.”

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Sjöholm kääntää katseensa tulevaisuuteen ja toteaa: ”Yritysostosta lähtien olemme integroineet ja yhdistäneet valikoimiamme voidaksemme vastata asiakkaiden tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Haluamme myös varmistaa, että meillä on jatkossakin parhaat ja kilpailukykyisimmät tuote- ja palvelupaketit. Tulevaisuudessa haasteena on, että asiakkaiden prosessien on tuotettava enemmän ja parempaa laatua vähemmillä resursseilla.  Neleksellä on hyvät mahdollisuudet auttaa asiakkaita vastaamaan tähän haasteeseen tarjoamalla asennusvaiheen palveluita ja digitaalisen datan jatkuvan jakamisen mahdollistavia ratkaisuja, joiden kehittämiseen panostamme paljon. Olemme tehneet testi- ja pilottiprojekteja ympäri maailmaa. Olemme analysoineet asiakkaiden dataa ja antaneet heille tietoa siitä, kuinka suorituskykyä ja laatua voidaan parantaa. Uskon, että se on suunta, johon jatkossa panostamme prosessiteollisuudessa. Eli enemmän datan jakamista kumppaneiden ja asiakkaiden kesken ja ekosysteemejä, joihin kuuluu kaikki prosessiin liittyvä, kuten pumput, laitteet, mittauslaitteet ja venttiilit. Kaiken on sovittava yhteen ja toimittava hyvin, jotta saadaan tarpeellisia ja luotettavia tuloksia. Neleksen venttiililiiketoiminnalla on vahva kokemus tehokkaiden ja luotettavien ratkaisujen toimittamisesta asiakkaille prosessiteollisuuden eri toimialoilla. Tuotevalikoimaamme täydentävät lisäarvoa tuovat kattavat palvelut, jotka on todettu hyviksi. Yhtiöllä on yli 40 palvelukeskusta eri puolilla maailmaa.” Rajadhyaksha sanoo: ”Neles käyttää teknologiaansa nykyisten järjestelmien tukemiseen, mikä vetoaa kemikaali- ja lääketeollisuudessa sekä nykyisiin että mahdollisiin uusiin asiakkaisiin.”

Shirish Rajadhyaksha

Shirish Rajadhyaksha

Arvot

Sjöholm jatkaa: “Työtapamme pohjautuvat vahvasti neljään arvoon. Ensimmäiseksi yritämme olla mahdollisimman asiakaskeskeisiä koko yhtiössä. Meillä on myös samat henkilöstöhallinnon käytännöt ja työvavat kaikkialla maailmassa, mikä antaa yhtiölle vakaan perustan. Toisena on innovatiivisuus. Meidän on oltava mahdollisimman innovatiivisia löytääksemme uusia ratkaisuja. Ei vain uusia tuotteita ja lisäpalveluita vaan uusia tapoja tehdä yhteistyötä asiakkaiden ja kumppanien kanssa, mistä pääsemme kolmanteen arvoomme eli yhdessä tekemiseen. Se on hyvin tärkeä arvo Nelekselle. Koko tiimimme, ei ainoastaan Intian tiimi vaan globaali tiimi, yrittää löytää keinoja tehdä yhteistyötä hyvin. Ja vielä neljäs arvomme: kaikki edellä mainitut asiat on tehtävä niin, että edistämme yksilöiden kunnioitusta koko konsernissa. Neles toimii näiden neljän tärkeimmän säännön mukaan.”

Rajadhyaksha vahvistaa, että Neleksen uudet työntekijät ovat ottaneet nämä arvot innostuneesti vastaan. He näkevät yhtiön arvostettuna ja houkuttelevana työnantajana, jonka työntekijöillä on hyvin valoisa tulevaisuus.

”Tällä hetkellä meillä on monia mielenkiintoisia projekteja ja ohjelmia meneillään”, Sjöholm kertoo. ”Näitä ovat muun muassa jalostamoiden Euro VI -päivitykset ja talouden kehittämistoimet, jotka auttavat meitä palvelemaan asiakaskuntaamme ja markkina-alueitamme paremmin. Elämme nyt mielenkiintoisia aikoja Intiassa. Kaikkien parannusten ja uusien ohjelmien toteuttaminen on haastavaa ja aikaa vievää, mutta juuri siksi Intia on niin mielenkiintoinen markkina-alue.”

Rajadhyaksha on samaa mieltä. ”Euro VI -lainsäädäntöpäivitykset tuovat vipinää öljy- ja kaasuliiketoimintaan. Paikallishallintojen muista aloitteista, kuten savukaasujen rikinpoistosta ja muovikielloista on hyötyä valmistusteollisuudessa, ja muovikielto edistää välillisesti paperiteollisuuden kasvua. Toisaalta savukaasujen rikinpoistohankkeet poikivat uusia käyttökohteita tuotteillemme. Siksi Neleksen kaltainen ennakoivasti aktiivinen organisaatio voi saada vahvemman jalansijan maassani.”

Loppuhuomautukset

Lopuksi Sjöholm sanoo, että hankitun tarjooman kehittäminen ja integrointi Neleksen omaan valikoimaan jatkuu. Hankitut tuotteet lisätään johtaviin Neles®- ja Jamesbury®-tuoteperheisiin, ja niistä muodostetaan kaksi uutta alan standardien mukaista tuoteryhmää: EasyFlow-venttiiliratkaisut ja Scotch Yoke -toimilaitteet. EasyFlow-venttiiliratkaisujen kattavaan tuotevalikoimaan kuuluu palloventtiileitä, läppäventtiileitä, hammastankotoimilaitteita ja rajakytkimiä. Vähäkitkaisiksi ja pitkäikäisiksi suunnitellut Scotch Yoke -toimilaitteet ovat helppo ratkaisu sovelluksiin, joissa tarvitaan keskisuurta tai suurta vääntömomenttia on/off-venttiileissä, hätäsulkuventtiileissä ja moduloivissa venttiileissä.

Kaiken kaikkiaan Neleksen tulevaisuus näyttää valoisalta kehittyvillä Intian markkinoilla. Yhtiön johdolla on suuret odotukset kasvun suhteen sekä Intiassa että maailmanmarkkinoilla.

 

Teksti: Gillian Gane ja John Butterfield.

”Metso building on its strengths to further conquer the Indian marketplace” on julkaistu Intian Valve World -lehden helmi-/maaliskuun 2019 numerossa Spotline on -artikkelina. 

Tekstiä muokattu yritysnimen muuttuessa Nelekseksi 1.7.2020.