Pörssitiedote 4. elokuuta, 2010 14.00 EEST

Metso toimittaa kaivoslaitteita Nordic Mines -yhtiölle Suomeen

Metso Oyj:n pörssitiedote 04.08.2010 klo 14.00

Metso toimittaa kaivoslaitteita ja projektiin liittyviä palveluja Nordic Mines
Oy:n uuteen kultakaivokseen Suomeen. Laitteet toimitetaan vuoden 2011
ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, ja kultamalmin rikastamo käynnistyy elokuussa
2011. Tilauksen arvo on noin 30 miljoonaa euroa, ja se sisältyy Metson kaivos-
ja maarakennusteknologian kolmannen neljänneksen saatuihin tilauksiin.


Toimitus sisältää projektiin kuuluvat prosessointilaitteet, muun muassa
jauhinmyllyn, pumppuja, vaahdotuslaitteita sekä murskaimia ja seuloja. Metso
huolehtii lisäksi rikastamon teräsrakenteista, putkituksista, sähkö- ja
automaatiojärjestelmistä sekä projektinjohdosta ja käyttöönotosta.

Rikastamolaitteet asennetaan Nordic Mines -yhtiön Laiva-kultakaivosprojektiin
Raahen lähettyvillä. Laitoksen vuosikapasiteetti on kaksi miljoonaa tonnia
kultamalmia.

Nordic Mines keskittyy toiminnoissaan kullan etsintään ja parhaillaan
erityisesti Laiva-kultakaivoksen kehittämiseen. Laiva kuuluu Pohjoismaiden
suurimpiin kultaesiintymiin.



Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät
teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-,
automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää
noin 27 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com



Lisätietoja:

Alf Rydberg, Myyntijohtaja, Kaivos- ja maarakennusteknologia, Metso, puh.
+46 705 245837 (ruotsiksi tai englanniksi)

Perttu Louhiluoto, Johtaja, EMEA-markkina-alue, Kaivos-ja maarakennusteknologia,
 Metso, puh. +358 40 556 5774



Metso Oyj



Olli Vaartimo
varatoimitusjohtaja



Johanna Henttonen
sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com