Pörssitiedote 19. joulukuuta, 2012 13.45 EET

Metson hallitus päätti jatkaa johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmää

Metso Oyj:n pörssitiedote 19.12.2012 klo 13:45 paikallista aikaa

Metson hallitus on hyväksynyt jatkon joulukuussa 2011 hyväksytylle konsernin
johdon osakepohjaiselle kannustinjärjestelmälle. Kannustinjärjestelmän
tarkoituksena on yhdistää omistajien ja johdon tavoitteet yhtiön arvon
nostamiseksi sekä sitouttaa johto yhtiöön ja tarjota heille Metson osakkeiden
pitkäjänteiseen omistukseen perustuva kilpailukykyinen palkkiojärjestelmä.

Vuonna 2011 hyväksytyssä järjestelmässä on kolme ansaintajakson, joka ovat
kalenterivuodet 2012, 2013 ja 2014. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän
ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa.
Ansaintajaksolla 2013 järjestelmä kattaa noin 100 Metson johtoon kuuluvaa
henkilöä.

Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolla 2013 perustuu
palveluliiketoiminnan liikevaihdon kasvuun, sitoutuneen pääoman tuottoon (ROCE)
ja osakekohtaiseen tulokseen (EPS). Järjestelmän mahdollinen palkkio
ansaintajaksolla 2013 maksetaan noin kahden vuoden sitouttamisjakson päättyessä
vuonna 2016 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään
kattamaan palkkioista henkilöille aiheutuvia veroja ja veroluonteisia maksuja.
Mikäli osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista
osallistujasta johtuvasta syystä, palkkiota ei makseta. Järjestelmästä kultakin
ansaintajaksolta maksettava palkkio voi olla enintään 120 prosenttia henkilön
vuosipalkasta.

Ansaintajaksolta 2013 mahdollisesti maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä
enintään noin 460 000 Metson osaketta. Kullekin henkilölle kohdennettava
osakemäärä ja osakkeiden kokonaismäärä päätetään tammikuussa 2013.
Järjestelmässä mahdollisesti palkkiona luovutettavat Metson osakkeet hankitaan
osakemarkkinoilta, joten kannustinjärjestelmällä ei ole osakkeen arvoa
laimentavaa vaikutusta.


Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden
asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä
öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät
asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Expect
results.

www.metso.com , www.twitter.com/metsogroup



Lisätietoja:

Merja Kamppari, henkilöstöjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3119

Harri Nikunen, talous- ja rahoitusjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3010





Metso Oyj



Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com