Pörssitiedote 18. syyskuuta, 2012 10.00 EEST

Metso sopeuttaa Suomen-toimintojaan paperiteollisuuden rakennemuutokseen ja heikentyneeseen kysyntään

Metso Oyj:n pörssitiedote 18.9.2012 klo10.00 paikallista aikaa

Metso käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön vähentämisestä ja
lomautuksista useissa paperiteollisuutta palvelevissa yksiköissä sekä paperin
tuotantoon liittyvässä palveluliiketoiminnassa. Neuvottelut koskevat yhteensä
lähes 4100 Metson Suomen-yksiköissä toimivaa, paperiteollisuutta palvelevaa
henkilöä. Arvioitu vähentämistarve koskee yhteensä enintään noin 630 henkilöä,
joista noin 150 henkilön tehtäviä suunnitellaan ulkoistettaviksi.

"On hyvin valitettavaa, että joudumme käynnistämään näin mittavat henkilöstöön
kohdistuvat toimenpiteet. Meidän täytyy kuitenkin varmistaa kilpailukykymme ja
johtava asemamme nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä", sanoo Metson
Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminnan johtaja Pasi Laine. "Nyt
alkavilla keskusteluilla haemme yhdessä henkilöstön kanssa ratkaisuja tähän
tilanteeseen."

Henkilöstövähennykset johtuvat paperiliiketoimintayksikön tarpeesta sopeuttaa
valmistuskapasiteetti vastaamaan toimintaympäristön pysyviä rakenteellisia
muutoksia, jotka ovat heikentäneet sen toiminnan kilpailukykyä ja
kannattavuutta. Keskeisimpiä olosuhteiden muutoksia ovat paperikoneiden kysynnän
pysyvä heikentyminen ja kohdistuminen aiempaa halvempiin ratkaisuihin, kilpailun
lisääntyminen ja valimotuotteiden kysynnän lasku. Myös maailmantalouden tilan
epävarmuus heikentää paperialan investointihalukkuutta.

"Kirjoitus- ja painopapereiden kulutuksen kehitys on heikkoa uusien
viestintäteknologioiden vallatessa alaa. Uusien painopaperikoneiden markkinat
ovat hiljentyneet kun taas keskisuurten, edullisten kartonkikoneiden kysyntä
jatkuu. Tämä maailmanlaajuinen kysynnän muutos pakottaa meidät sopeuttamaan
kapasiteettia Suomen lisäksi myös ulkomailla, esimerkiksi Kiinassa. Keskisuurten
koneiden tuotesegmentti on kiinnostava myös pienille toimittajille ja kilpailu
on kovaa. Meidän täytyy kyetä edullisiin, nopeisiin ja joustaviin ratkaisuihin
pärjätäksemme näillä markkinoilla", Laine kertoo.

Henkilöstövähennysten tavoitteena on sovittaa tuotantokyky tämänhetkistä ja
odotettavissa olevaa kysyntää vastaavalle tasolle ja siten turvata
liiketoiminnan maailmanlaajuinen kilpailukyky pitkällä aikavälillä. Siksi
toimintojen kustannusrakennetta on kevennettävä ja joustavuutta lisättävä.
Toimintojen ulkoistaminen puolestaan parantaa mahdollisuuksia sopeutua
työkuormituksen vaihteluihin ja keskittyä ydintehtäviin.

"Paperiteollisuus liiketoiminta-alana on meille edelleen hyvin kiinnostava ja
tärkeä painopaperikonemarkkinan hiljentymisestä huolimatta. Samanaikaisesti
kartongin ja pehmopaperin kulutus kehittyy kohtuullisesti ja Metson suuri
asennuskanta antaa mahdollisuuden kehittää palveluliiketoimintaa entisestään.
Kevennetyn kustannusrakenteen kautta pystymme kilpailemaan markkinoilla
parhaiten", Pasi Laine jatkaa.

Henkilöstövähennykset

Arvioitu vähentämistarve Jyväskylässä, Järvenpäässä, Tampereella, Raisiossa,
Juankoskella ja Valkeakoskella on yhteensä enintään noin 630 henkilöä, joista
noin 150 henkilön tehtäviä suunnitellaan ulkoistettaviksi. Neuvottelut alkavat
välittömästi ja koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä. Vähennysten arvioidaan
toteutuvan vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Lomautukset

Lomautustarve koskee koko henkilöstöä, noin 3500 henkilöä yhtiön
paperiteollisuutta palvelevissa toimipaikoissa Jyväskylässä, Järvenpäässä,
Tampereella, Raisiossa, Juankoskella ja Valkeakoskella. YT-neuvottelut alkavat
välittömästi. Lomautustarve määräytyy vuoden 2013 tuotantotilanteen ja saatujen
tilausten mukaan.

Tavoitellut säästöt

Yhteistoimintaneuvotteluilla tavoitellaan noin 30 miljoonan euron säästöjä
liiketoimintojen vuosikustannuksiin. Kustannusvähennysten arvioidaan toteutuvan
täysimääräisesti vuoden 2013 kolmannelta vuosineljännekseltä lähtien.

Metson massa-, paperi- ja voimantuotantoammattilaiset ovat erikoistuneet
prosesseihin, koneisiin, laitteisiin, palveluihin, paperikonekudoksiin ja
suodatinkankaisiin. Tarjontamme ja kokemuksemme kattavat prosessin koko
elinkaaren: uudet tuotantolinjat, uudistukset ja palvelut.
www.metso.com/pulpandpaper, www.metso.com/power, www.twitter.com/MetsoPulpPaper


Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden
asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä
öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät
asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Expect
results.

www.metso.com, www.twitter.com/metsogroup


Lisätietoja antaa:
Pasi Laine, johtaja, Massa, paperi ja voimantuotanto, Metso, puh. 040 562 4339

Lisätietoja sijoittajille:
Harri Nikunen, talous- ja rahoitusjohtaja, Metso Oyj puh. 020 484 3010


Metso Oyj

Harri Nikunen
talous- ja rahoitusjohtaja

Juha Rouhiainen
sijoittajasuhdejohtaja

jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com