Pörssitiedote joulukuuta 10, 2014 16.45 EEST

Metson hallitus on päättänyt uudesta johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmästä

Metson hallitus on päättänyt uudesta johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmästä

                                       Metso Oyj:n pörssitiedote 10.12.2014 klo
15:45  paikallista aikaa


Metson hallitus on päättänyt uudesta ylimmälle johdolle suunnatusta pitkän
aikavälin osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmä perustuu
pääasiassa suoriteperusteiseen osakepalkkiojärjestelmään (PSP), jota hallitus
päätti täydentää uudella, erityistilanteita varten suunnitellulla ehdollisella
osakepalkkiojärjestelmällä (RSP).

Tämän pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän tarkoituksena on yhdenmukaistaa
omistajien ja johdon tavoitteet Metson arvon kasvattamiseksi sekä sitouttaa
johto Metsoon tarjoamalla heille kilpailukykyinen pitkän aikavälin
palkkiojärjestelmä yhtiössä.

Suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä

Suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä koostuu vuosittain alkavista
osakepalkkio-ohjelmista, joissa kaikissa on kolmen vuoden pituinen
ansaintajakso. Kunkin uuden ohjelman alkaminen edellyttää hallituksen erillistä
päätöstä. Ensimmäinen ohjelma (PSP 2015) alkaa vuoden 2015 alussa ja sen
perusteella mahdollisesti suoritettavat osakepalkkiot maksetaan keväällä 2018,
jos hallituksen asettamat suoritustavoitteet saavutetaan.

Ensimmäiseen ohjelmaan sovellettava ansaintakriteeri on Metson osakkeen
kokonaistuoton kehitys (TSR, total shareholder return) ajanjaksolla 2015 -
2017. PSP 2015 -ohjelmaan voi kuulua enintään noin 100 henkilöä ja sen
perusteella suoritettavien osakepalkkioiden kokonaismäärä on enintään 400000
osaketta (bruttomäärä ennen soveltuvan ennakonpidätyksen vähentämistä).

Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä

Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä koostuu vuosittain alkavista osakepalkkio-
ohjelmista. Kukin ohjelma muodostuu kolmen vuoden pituisesta rajoitusjaksosta,
jonka jälkeen yksittäisen ohjelman alussa allokoidut osakepalkkiot maksetaan
osallistujille edellyttäen, että heidän työsuhteensa Metsoon jatkuu palkkioiden
maksamiseen saakka. Kunkin uuden ohjelman alkaminen edellyttää hallituksen
erillistä päätöstä. Ensimmäinen ohjelma (RSP 2015) alkaa vuoden 2015 alussa ja
siitä ansaitut palkkiot maksetaan keväällä 2018.

Ensimmäisessä ohjelmassa (RSP 2015) palkkioina maksettavien osakkeiden
kokonaismäärä on enintään 40.000 osaketta (bruttomäärä ennen soveltuvan
ennakonpidätyksen vähentämistä).

Muita ehtoja

Metso soveltaa osakeomistussuositusta konsernin johtoryhmän jäseniin. Tämän
suosituksen mukaan johtoryhmän jäsenten tulee pitää omistuksessaan vähintään
viisikymmentä prosenttia yllä mainituista osakepalkkiojärjestelmistä saamistaan
palkkio-osakkeista (laskettuna soveltuvan ennakonpidätyksen vähentämisen jälkeen
saadusta netto-osakemäärästä), kunnes henkilön osakeomistus Metsossa vastaa
hänen vuotuisen kiinteän bruttopalkkansa määrää.

Yllä kuvatuilla osakepalkkiojärjestelmillä ei ole laimentavaa vaikutusta, sillä
niiden yhteydessä ei lasketa liikkeelle uusia osakkeita.



Metso on johtava prosessitehokkuuden toimittaja asiakkailleen kaivos-, öljy- ja
kaasu- sekä kivenmurskausalalla. Mineraalienkäsittelyssä sekä virtauksensäädössä
käytettävät Metson laite- ja palveluratkaisut parantavat prosessien
käytettävyyttä ja luotettavuutta ja edistävät kestävää kehitystä ja
kannattavuutta. Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna
2013 Metson liikevaihto oli 3,8 miljardia euroa.  Metso palvelee asiakkaitaan
noin 16 000 ammattilaisen voimin 50 maassa. Expect results
www.metso.com, www.twitter.com/metsogroup



Lisätietoja antaa:

Merja Kamppari, henkilöstöjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3119

Harri Nikunen, talous- ja rahoitusjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3010





Metso Oyj



Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com