Lehdistötiedote heinäkuuta 22, 2019 15.00 EEST

Metso perustaa uuden palvelukeskuksen Vilnaan

Metso perustaa uuden palvelukeskuksen Vilnaan

Metso Oyj:n lehdistötiedote 22.07.2019 klo 15:00 paikallista aikaa

Metso on päättänyt perustaa uuden Metso Business Services -keskuksen Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Investointi tukee yhtiön kannattavan kasvun strategiaa parantamalla toiminnan tehokkuutta ja palveluiden skaalautuvuutta.

Vilnan keskus tarjoaa palveluita Metson taloushallinnolle ja jatkossa myös logistiikkayksikölle. Tavoitteena on keskittää niihin liittyviä palvelukokonaisuuksia uuteen keskukseen ja siten saavuttaa hyötyä prosessien yhdenmukaistamisesta, standardoinnista ja digitalisaatiosta. Toiminnan alkuvaiheessa keskus työllistää muutamia kymmeniä henkilöitä, mutta henkilöstön määrän odotetaan kasvavan tulevina vuosina.

Hankkeeseen liittyen Metso Minerals Oy:ssä on käyty yhteistoimintaneuvottelut, joissa on käsitelty Metson Tampereen palvelukeskukseen liittyviä mahdollisia henkilöstöjärjestelyjä ja -vaikutuksia. Metso on päättänyt siirtää Tampereen palvelukeskuksen toiminnan kokonaisuudessaan Vilnaan, ja yhteensä 28 vakituista työsuhdetta Tampereen palvelukeskuksessa tulee päättymään siirtymäajan jälkeen vuoden 2020 puolella. Metso tukee irtisanottavia työntekijöitä monin tavoin, mm. tarjoamalla uudelleentyöllistymiskoulutusta sekä muuttotukea.

"Metso on parin viime vuoden aikana investoinut Tampereen toimintoihinsa muun muassa vahvistamalla tuotekehitystä ja tuotantoa. Parhaillaan selvitämme myös uuden, modernimman Tampereen toimipaikan vaihtoehtoja”, sanoo Metso Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä. ”Uuden palvelukeskuksen parhaaksi sijaintipaikaksi valikoitui kuitenkin Vilna, jossa on tarjolla vahva kansainvälisiä yhtiöitä tukeva palvelukeskuskulttuuri. Uudella keskuksella pyrimme parantamaan liiketoimintapalveluidemme tehokkuutta ja lisäämään digitalisaatiota Metson kasvun tukemiseksi”, hän jatkaa.

Uuden palvelukeskuksen arvioidaan avautuvan vuoden 2019 viimeisen vuosineljänneksen aikana. 

Metso kuuluu alallaan maailman johtaviin teollisuusyrityksiin. Tarjoamme laitteita ja palveluja luonnonvarojen kestävään käsittelyyn ja virtaukseen kaivos-, kivenmurskaus-, kierrätys- ja prosessiteollisuudessa. Ainutlaatuinen osaamisemme ja innovatiiviset ratkaisumme auttavat asiakkaitamme tehostamaan toimintaansa, vähentämään riskejä ja parantamaan kannattavuutta. Metson osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön liikevaihto oli noin 3,2 miljardia euroa vuonna 2018. Metsolla on yli 14 000 työntekijää yli 50 maassa

metso.com/fitwitter.com/metsogroup 

Lisätietoja:

Ilkka Metsola, Director, Shared Services, Puh. 040 590 7119, sähköposti: Ilkka.metsola@metso.com  

Helena Marjaranta, viestintä- ja sidosryhmäsuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3212, sähköposti: helena.marjaranta@metso.com