Neleksen tuote- ja palveluvalikoiman ytimessä ovat ainutlaatuiset innovaatiot. Joitakin niistä on pidetty alan vertailukohtina jo vuosikymmeniä. Meillä on laajaa kokemusta pitkäikäisten ja luotettavien venttiiliteknologioiden kehittämisestä.

Kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme

Nykyään venttiilien on kestettävä entistä ankarampia prosessiolosuhteita, kuten korkeita paineita tai äärimmäisiä lämpötiloja. Korkeiden teknisten vaatimusten lisäksi markkinoille on tarjottava yhä taloudellisempia ratkaisuja.

Olemme asettaneet kaikille tutkimus- ja tuotekehitysprojekteille kestävyystavoitteet muun muassa tuoteturvallisuuden ja tehokkuuden osalta.

Neles kehittää jatkuvasti edistyksellisiä venttiilejä, venttiiliohjaimia ja vakioratkaisuja voidakseen vastata asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Uudistamme tuotteitamme
ja laajennamme tarjontaamme järjestelmällisesti.
Tutkimme myös uusia valmistusmenetelmiä ja
materiaaliteknologioita sekä kehitämme simulaatio- ja suunnitteluautomaatio-osaamistamme.

Vuonna 2020 Neleksen tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa keskityttiin tiettyjen tuotekokonaisuuksien uudistamiseen ja laajentamiseen. Kehitimme esimerkiksi korkeapaineisia palloventtiilejä. Keskittymällä tiivisteteknologian ja hajapäästöihin vaikuttavien ominaisuuksien kehittämiseen varmistamme, että venttiilit ovat entistä tiiviimpiä, turvallisempia ja tehokkaampia, jopa kaikkein haastavimmissa käyttökohteissa.

3D-tulostuksen seuraava aalto

3D-tulostuksesta on kehittynyt varma ja luotettava valmistusprosessi, joka sopii etenkin pienten ja monimutkaisten muotojen valmistukseen. 3D-tulostukseen ei tarvita tuotantovälineitä, kuten valumalleja, joten sillä voidaan taloudellisesti räätälöidä yksittäisiä venttiilejä asiakkaillemme.

Neles kuuluu edelläkävijöihin 3D-tulostuksen käytössä venttiililiiketoiminnassa. 2018 toimitimme ensimmäiset venttiilit, joissa oli 3D-tulostettuja osia. 3D-komponenttien ansiosta venttiilejä voidaan käyttää erittäin haastavissa käyttökohteissa, missä niiden on toistuvasti avauduttava ja sulkeuduttava nopeasti ilman kunnossapitoa. Valmistimme hiljattain 3D-tulostuksella kokonaisen venttiilin pesän, joka
asennettiin asiakkaan prosessiin testausta varten.

Venttiiliohjainten uusi sukupolvi

Neleksen viimeisimpiä innovaatioita venttiiliautomaatiossa on Neles NDX -venttiiliohjain. Neles NDX-teknologiaa käytetään älykkäissä digitaaliohjaimissa, joilla on omaa laskentatehoa. Ohjaimet toimivat ja tuottavat diagnostiikkatietoja tarkasti ja nopeasti hyödyntämällä Teollisuus 4.0 -tiedonsiirtoa. Neles NDX -venttiiliohjain on kehitetty erityisesti käyttökokemusta huomioiden ja sitä voidaan käyttää kaikkien venttiilibrändien kanssa useissa eri sovelluksissa asiakastoimialasta riippumatta.

Uudet materiaaliteknologiat

Neles on äskettäin tuonut markkinoille kolmannen sukupolven metallimatriisikomposiittimateriaaleja (MMC). Uusi MMC-komposiittimateriaali sisältää metallia ja keraamia, ja siksi se on ominaisuuksiltaan sekä kova ja kestävä että sitkeä. Tämä on suotuisa yhdistelmä kulumissuojalle kriittisissä sovelluksissa.

Katso Neleksen materiaalisuunnittelun päällikön Jussi Hellmanin haastattelu.

Lue lisää Neleksen innovaatioista