Pörssitiedote 19. joulukuuta, 2013 16.45 EEST

Metso alentaa arviotaan Valmetiin siirtyvän Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin tuloksesta (EBITA) vuonna 2013

Metso Oyj:n pörssitiedote 19.12.2013 klo 15:45 paikallista aikaa

Metso alentaa arviotaan Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin tuloksesta
vuonna 2013. Aiemman arvion mukaan Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin
liikevaihdon ja tuloksen (EBITA ennen kertaluonteisia eriä) odotettiin laskevan
merkittävästi vuoteen 2012 verrattuna. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla
liikevaihdon ja tuloksen (EBITA ennen kertaluonteisia eriä) odotettiin olevan
noin ensimmäisen vuosipuoliskon tasolla.


Päivitetyn arvion mukaan Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin tulos (EBITA
ennen kertaluonteisia eriä) laskee merkittävästi ensimmäisen vuosipuoliskon
tasosta pääosin suuren, yksittäisen selluprojektin toimituksen viivästymisen ja
sitä kautta ennakoitua korkeampien kustannusten vuoksi. Kyseessä on yksittäinen
projekti, eikä sillä odoteta olevan laajempaa vaikutusta segmenttiin. Myös
yhtiön paperi- ja energialiiketoimintojen käyttöasteet ovat olleet odotettua
alhaisemmat.

Metson tulosohjeitus koko konsernille on muuttumaton: liikevaihdon ja tuloksen
(EBITA ennen kertaluonteisia eriä) vuonna 2013 odotetaan laskevan merkittävästi
vuoteen
2012 verrattuna.

Aiempi arvio Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentille:

Liikevaihdon ja tuloksen (EBITA ennen kertaluonteisia eriä) odotetaan laskevan
merkittävästi vuoteen 2012 verrattuna. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla
liikevaihdon ja tuloksen (EBITA ennen kertaluonteisia eriä) odotetaan olevan
noin ensimmäisen vuosipuoliskon tasolla.

Uusi arvio Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentille:

Liikevaihdon ja tuloksen (EBITA ennen kertaluonteisia eriä) odotetaan laskevan
merkittävästi vuoteen 2012 verrattuna. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla
liikevaihdon odotetaan olevan edellisen vuosipuoliskon tasolla (1 345 milj
euroa), mutta tuloksen (EBITA ennen kertaluonteisia eriä) odotetaan laskevan
merkittävästi ensimmäisen vuosipuoliskon tasosta (55,5 milj. euroa).

Metson ylimääräinen yhtiökokous päätti 1.10.2013, että Metso jakautuu
osittaisjakautumisella 31.12.2013 siten, että kaikki Metson Massa, paperi ja
voimantuotanto -liiketoimintoihin liittyvät varat, velat ja vastuut siirtyvät
selvitysmenettelyttä Metsolta Valmetille.

Tuleva Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden
teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa
työskentelevät lähellä asiakkaitamme ja ovat sitoutuneita asiakkaidemme
menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon
ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan
teknologiatarjoomamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat-, pehmopaperin-
, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetilla on yli 200 vuoden teollisuushistoria, ja yhtiö syntyy uudestaan
sellu-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnan irtautuessa Metso Oyj:stä
31.12.2013. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli noin 3 miljardia euroa. Valmetin
tavoite on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

www.valmet.com
www.twitter.com/valmetglobal

Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden
asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä
öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät
asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Metson
osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.metso.com/fi ,  www.twitter.com/metsogroup



Lisätietoja antaa:

Markku Honkasalo, talousjohtaja, tuleva Valmet Oyj, puh. 010 672 0008
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, tuleva Valmet Oyj, puh.
010 672 0007





Metso Oyj



Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com