Pörssitiedote 17. tammikuuta, 2014 12.40 EET

Muutoksia Metson raportoinnissa ja vuoden 2013 tilinpäätöstiedotteen julkistaminen 6.2.2014

Metso Oyj:n pörssitiedote 17.1.2014 klo 12.40 paikallista aikaa

Muutokset raportoinnissa
Metson vuoden 2013 konsernitilinpäätöksessä Valmet (aiemmin Metson Massa, Paperi
ja Voimantuotanto -segmentti) ja Valmet Automotive (aiemmin Metson tytäryhtiö)
raportoidaan lopetettuina liiketoimintoina (IFRS 5). Lopetettujen
liiketoimintojen tulos verojen jälkeen esitetään omana lukunaan Metson
tuloslaskelmassa. Valmetin ja Valmet Automotiven taseita ei yhdistellä Metson
taseeseen. Lopetettujen liiketoimintojen osakekohtainen tulos raportoidaan
erillään jatkuvista liiketoiminnoista ja Metson osakekohtainen oma pääoma
31.12.2013 ei sisällä lopetettujen liiketoimintojen nettovarallisuutta.

Valmet eriytettiin Metsosta jakautumisen myötä. Valmet Automotiven asema Metson
tytäryhtiönä päättyi kun Metson omistusosuus Valmet Automotivessa laski
aiemmasta noin 61 prosentista noin 41 prosenttiin. Molemmat
liiketoimintajärjestelyt tapahtuivat vuoden 2013 lopussa (pörssitiedotteet
30.12. ja 31.12.2013).

Vuoden 2013 tilinpäätöstiedotteen julkistaminen ja kutsu tiedotustilaisuuteen
Metson tilinpäätöstiedote vuodelta 2013  julkaistaan torstaina 6.2.2014 noin klo
12.00 Suomen aikaa (10.00 GMT/Lontoo, 11.00 CET/Pariisi, 05.00 EST/New York).

Metso järjestää englanninkielisen tiedotustilaisuuden medialle, analyytikoille
ja sijoittajille osavuosikatsauksen julkistuspäivänä, torstaina 6.2.2014 klo
15.00
Metson pääkonttorissa, osoitteessa Fabianinkatu 9 A, Helsinki.
Tiedotustilaisuutta voi seurata myös puhelinkonferenssina tai suorana webcast-
lähetyksenä Metson verkkosivuilla osoitteessa www.metso.com/IRvideot alkaen klo
15.00. Kysymyksiä voi esittää puhelinkonferenssin kautta.

Webcast-lähetyksen vuoksi toivomme, että tiedotustilaisuuteen saavuttaisiin
paikalle viimeistään 5 minuuttia ennen tilaisuuden alkua.

Puhelinkonferenssi
Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla viisi minuuttia ennen
tilaisuuden alkua
numeroon: 09 2313 9201
tunnuskoodi: 940 040

Puhelinkonferenssin nauhoite on kuunneltavissa kahden viikon ajan 20.2.2014
saakka numerossa:
09 2314 4681
tunnuskoodi: 940 040

Podcast-äänitiedosto (mp3) ja aukikirjoitettu teksti tiedotustilaisuudesta ovat
ladattavissa osoitteessa www.metso.com/IRvideot maanantaina 10.2.2014.

Tiedotustilaisuuden esitysmateriaali on saatavilla tilinpäätöstiedotteen
julkistamisen jälkeen 6.2.2014 osoitteessa www.metso.com/sijoittajat noin klo
12 Suomen aikaa.

Metso on johtava teollisuuden prosesseja tehostavien laite- ja
palveluratkaisujen toimittaja asiakkailleen kaivos-, maarakennus- sekä öljy- ja
kaasualalla. Metso on tunnettu myös edistyksellisistä automaatioratkaisuistaan
massa-, paperi- ja  voimantuotantoteollisuuksille. Keskitymme tarjoamaan entistä
älykkäämpiä ratkaisuja, jotka edistävät kestävää kehitystä ja kannattavuutta.
Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Metso toimii 18 000
ammattilaisen voimin 50 maassa. Expect results
www.metso.com, www.twitter.com/metsogroup

Lisätietoja:
Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh: 020 484 3253
Lisätietoja tiedotustilaisuudesta:
Tanja Mäkinen, sijoittajasuhdekoordinaattori, Metso Oyj, puh. 020 484 3117
Median edustajat: Emilia Peltola, viestintäpäällikkö, Metso Oyj, puh.
020 484 3161

Metso Oyj



Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com